- Gsdnordic.fi

SÄHKÖMESSUILLA ESILLÄ TULEVAISUUDEN RATKAISUT

Sähkö Valo Tele AV kokoaa alan yritykset ja ammattilaiset messu- ja tapahtumakeskus
Paviljonkiin Jyväskylään.

Pohjoismaiden suurimmat sähköalan messut houkuttelevat kävijöitä kaikkialta Suomesta. Yli 250 näytteilleasettajaa edustavat kattavasti alan tuotteita, ratkaisuja ja palveluja. Monipuolisessa ohjelmassa kuullaan asiantuntijoiden puheenvuoroja ajankohtaisista aiheista.

Ideoita kasvuun ja tuottavuuteen

“Messupäivä voi hyvinkin olla vuoden tärkein ja tehokkain työpäivä. Paikalla on koko
ala uutuuksineen ja asiantuntijoineen”, kertoo Sähkömessuista vastaava myyntijohtaja
Hannu Mennala Jyväskylän Messuilta.

“Kävijöitä odottaa huolella valmisteltu kattaus, josta jokainen voi suunnitella
itseään palvelevan kokonaisuuden. Laaja tarjonta kohtaa niin urakoitsijat ja suunnittelijat kuin teollisuuden ja kiinteistöalan ammattilaiset.”

 - Gsdnordic.fi
Sähkömessuista Vastaava Myyntijohtaja Hannu Mennala

Työnantajat hyötyvät siitä, että omat osaajat saavat messuilta näkemystä, ideoita ja kontakteja. Niiden kautta voi syntyä uutta liiketoimintaa, kasvua ja tuottavuutta. Messuille sisäänpääsy on maksuton ja työnantaja voi saada messupäivästä
veroetua koulutusvähennyksen muodossa.

Kävijätutkimukset kertovat, että tapahtumaa odotetaan ja arvostetaan.

“Sähkömessut nähdään tärkeänä tilaisuutena päivittää osaamista, verkostoitua ja saada ideoita omaan menestykseen”, Mennala sanoo.

Alan uudet näkymät avautuvat kerralla

Yhteiskunnan toimintojen sähköistäminen on tärkeässä roolissa matkalla kohti kestävää kehitystä ja ilmastotavoitteita. Sähköalan kasvava merkitys on avannut uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja tuonut alalle uusia toimijoita ratkaisuineen.

Yritysten johto ja avainhenkilöt kuuluvatkin Sähkömessujen vakiokävijöihin. He haluavat kerralla kokonaiskäsityksen vauhdilla laajenevan alan trendeistä, teknologiasta ja yrityksistä.

“Jyväskylän Sähkömessujen perustamisella aikoinaan haluttiin vastata yritysten tarpeisiin ja viedä alaa eteenpäin”, tapahtuman pitkäaikainen myyntijohtaja
Ilari Tervakangas kertoo.

 - Gsdnordic.fi
Tapahtuman Pitkäaikainen Myyntijohtaja Ilari Tervakangas

Samalla ajatuksella tapahtumaa on kehitetty jatkuvasti. Myös näytteilleasettajat ja kävijät arvostavat tätä asennetta. Siitä kertoo, että Sähkö Valo Tele AV on vakiinnuttanut paikkansa sähköalan tärkeimpänä kohtaamispaikkana.

”Oletpa alan ammattilainen, yritysjohtaja tai sähköistyksestä kiinnostunut, odotamme sinua Paviljongissa helmikuun alussa”, Ilari Tervakangas sanoo. ”Silloin Sähkömessut on valmiina esittelemään ratkaisut ja palvelut, joista tulevaisuus rakennetaan.”

Kuvat: Anne Kalliola

Yli 40 vuotta sähköalan ytimessä

Sähkömessut järjestettiin Jyväskylässä ensimmäisen kerran jo vuonna 1982. Tapahtuma on toiminut alan tärkeimpänä kohtaamispaikkana yli 40 vuoden ajan ja vakiinnuttanut asemansa Pohjoismaiden merkittävimpänä sähköalan ammattilaistapahtumana. Messut järjestetään joka toinen vuosi ja seuraavat Sähkömessut on Jyväskylässä 4.-6.2.2026.

Sähkö Valo Tele AV -messut

  • 7.–9.2.2024 Paviljongissa Jyväskylässä
  • Yli 250 näytteilleasettajaa viidessä hallissa
  • Ajankohtainen ohjelma
  • Sähköautoalueella esittelyssä uutuusmallit
  • Maksuton sisäänpääsy rekisteröitymällä
  • Kävijöinä monipuolisesti sähköalan ammattilaisia urakoitsijoista ja suunnittelijoista eri osa-alueiden asiantuntijoihin ja yrityspäättäjiin.

Poimintoja ohjelmasta:

KE

Timo Kenttälä: Liikenteen sähköistyminen maalla, merellä ja ilmassa – Miten lataustarpeet katetaan nyt ja tulevaisuudessa?

Asta Autelo: Energiamurros muuttaa totuttuja tapoja ajatella kiinteistöjen toimintaa

TO

Vesa Linja-aho: Entä jos se palaa parkkihallissa – liikenteen sähköistymisen vaikutukset turvallisuuteen

Mikko Hyppönen: Tekoäly ja turvallisuus -uhkia ja mahdollisuuksia

PE

Tero Kallio: Viherhumppa vs. kokolihamiehet – Hyytyykö autokannan sähköistyminen?

Marko Ylinen: Aurinkosähköjärjestelmän asennus, haasteita ja mahdollisuuksia

www.paviljonki.fi/messut/sahkomessut/

 - Gsdnordic.fi