Palettihyllyjärjestelmällä tehoa ohutlevyjen käsittelyyn
Pohjanmaan Pedersöressä toimiva metalli- ja ohutlevytuotteita valmistava HSJProducts on kehittänyt kustannustehokkaan ja tuottavuutta lisäävän PS Modular
Systems -palettihyllyjärjestelmän, jossa levyt säilytetään suorina ja ne pysyvät samalla naarmuttomina tilaa säästävässä hyllyratkaisussa.
”MENETELMÄMME säästää huomattavasti levyjen käsittelyaikaa, mikä parantaa tuottavuutta, samoin lattiatilaa säästyy paljon. Varastohyllyymme saa noin 35 tonnin painosta levyjä. Hylly vie 1,7×3,3 metriä tilaa”, HSJ Products Ab:n myyntipäällikkö Sebastian Forsbacka kertoo.
HSJ-Products on vuonna 2002 perustettu monipuolinen metalli- ja ohutlevytuotteiden valmistaja.
Syntyi omasta tarpeesta
”Meillä oli itsellämme oli aikoinaan ahtaat tilat, joissa levylaserimme olivat. Päätimme tilojen laajentamisen sijaan lähteä kehittämään tehokkaampaa ja parempaa hyllyjärjestelmää. Nopeasti totesimme, että mitä yksinkertaisempi ratkaisu, sitä parempi”, Forsbacka kertoo.
Forsbackan mukaan monilla pienyrityksillä on pino ohutlevyjä lattialla ja eri levynippujen välissä on esimerkiksi puupalikka. Usein pinosta tarvitaan juuri se
pohjimmainen levynippu, mikä tuottaa paljon levyjen siirtoa trukeilla. Nipun päällimmäinen levy yleensä vääntyy ja naarmuttuu levynippuja siirreltäessä, eli päällimmäinen levy menetetään.
Ratkaisuksi HSJ Products kehitti eräänlaiset kasetit tai paletit, joiden päälle ohutlevyt voidaan laittaa suorina. Paletteja voidaan siirrellä helposti ja turvallisesti trukilla.
Levyt säilyvät suorina ja naarmuttomina varta vasten suunnitellussa tukevassa varastohyllyssä.
”Teimme aluksi muutaman protokappaleen järjestelmästä ja kehittelimme sitä eteenpäin. Lopulta olimme niin tyytyväisiä lopputulokseen, että teimme siitä myyntituotteen. PS Modular Systems -palettihyllyjärjestelmä on turvallinen
ja muunneltava. Siinä on suojareunat paleteissa levyjen suojana ja näin levyihin ei tule pintavaurioita”, Forsbacka kertoo.
Palettihyllyyn on mahdollista jatkossa lisätä oma varastojärjestelmä ohjelmistona. Järjestelmä on kehitteillä ja se saadaan Forsbackan mukaan käyttöön noin vuoden päästä. Järjestelmään voidaan kytkeä myös vihivaunu, joka hakee tarvittavan paletin hyllystä ja tuo sen työpisteeseen.
Huomattava ajan ja kustannusten säästö
”Menetelmämme säästää huomattavasti aikaa, kun trukkiajo vähenee. Väittäisin, että trukkitunnit vähenevät vähintään 50 prosenttia”, Forsbacka sanoo.
Hyllyt on toteutettu moduulirakenteella, jolloin ensimmäisen hyllyn jälkeen jatkomoduulit tulevat ensimmäistä halvemmiksi. Hyllyjä voi hyödyntää myös automaattivaraston jatkeena.
HSJ Products julkaisi PS Modular Systems -palettihyllyjärjestelmänsä viime vuonna Konepaja-messuilla.
”Vastaanotto on ollut todella positiivinen ja olemme vielä tehneet siihen pientä lisäkehitystyötä asiakaspalautteen perusteella. Tämän vuoden Konepaja-messuilla esiteltävä tuoteversio on vielä kehittynyt entisestään. Tavoitteena on, että meillä on aina yksi hyllyjärjestelmä varastossa lähtövalmiina, ja sen saa heti”, Forsbacka kertoo.
Lisätietoja www.hsj-products.fi
