Ole avoin tiedolle – opi tunnistamaan asenteesi ja ennakkoluulosi
Viime vuosina on havahduttu aiempaa voimakkaammin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymyksiin. Kohentunut tilanne ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys.
Monien vähemmistöjen asema on parantunut viime vuosina Suomessa. Paljon on kuitenkin edelleen tekemättä.
”Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevan lainsäädännön kehittyminen on esimerkki muutoksesta parempaan. Samaan aikaan sateenkaari-ihmisten asema on kuitenkin heikentynyt toisissa Euroopan maissa. Tasa-arvon ja yhden vertaisuuden eteen tehdyn työn tuloksiin ei saa tuudittautua, sillä pelkästään nykyisen tilanteen
ylläpitäminen vaatii työtä”, kommentoi Akavan johtava asiantuntija Miika Sahamies.
Akavan kesällä julkaisemasta tutkimuksesta kävi ilmi, että esimerkiksi kolmannes 18–35-vuotiaista korkeakoulutetuista on kokenut sateenkaari-ihmisiin kohdistuvaa syrjintää tai epäasiallista käytöstä koulussa tai työpaikalla. Sahamiehen mukaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöteemat eivät nouse samassa laajuudessa esille viranomaistilastoissa osittain siksi, että hyvin henkilökohtaisista aiheista ei tehdä helposti ilmoituksia.
”Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat perus- ja ihmisoikeuksia. Tämänkaltainen tutkimustieto syrjinnän yleisyydestä kertoo tarpeesta vahvistaa keinoja syrjintään puuttumiseksi ja tiedon lisäämiseksi ihmisten moninaisuudesta. Myös asenteissa on paljon työstettävää.”
Monenlaista syrjintää, kuten iän, alkuperän, kielen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden vuoksi, tapahtuu edelleen yhteiskunnan eri osa-alueilla.
”Jokainen meistä voi kehittyä ja lisätä ymmärrystään erilaisista vähemmistöistä sekä monimuotoisuuden hyödyistä. Uuden oppiminen on pohja tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden parantamiselle yhteiskunnassa”, Sahamies painottaa. Hän herättelee ihmisisiä tunnistamaan omat ennakkoluulonsa ja asenteensa: ”Tiedon puute ruokkii ennakkoluuloja ja vahvistaa stereotypioita. On hyvä käyttää avointa ja sukupuolineutraalia kieltä ja miettiä ihmisten kohtaamista arjessa. Edellytetäänkö esimerkiksi sateenkaarevalta työkaverilta, että hän ei pidä meteliä itsestään?”
YHDENVERTAISUUDEN MUISTILISTA TYÖPAIKALLE
AKAVA on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Lisätietoa löydät Akavan sivustolta: AKAVA.FI
