Monenlaista maanpuolustusta
Maanpuolustuskoulutus MPK on Suomen kattavin kokonaisturvallisuuden kouluttaja. Sen mahdollistaa tuhansien vapaaehtoisten kouluttajien ja yhteisöjen aktiivisuus sekä
halu olla mukana turvallisuuden rakentamisessa.
MPK:n toiminta jakautuu kahteen tärkeään osa-alueeseen: lain määrittelemiin maanpuolustus koulutukseen liittyviin julkisiin hallintotehtäviin sekä yhdistystoimintana toteutettavaan varautumis- ja turvallisuus koulutukseen. Tätä kaikkea tehdään tiiviissä yhteistyössä MPK:n jäsenjärjestöjen, turvallisuusalan viranomaisten, kuntien, oppilaitosten ja muiden järjestöjen kanssa. Avainasemassa on noin 3 000 suomalaista, jotka ovat sitoutuneet MPK:n toimintaan vapaaehtoisina kouluttajina ja toimimalla muissa koulutuksen tukitoiminnoissa.
”Suomalaisten halu osallistua kursseille ja kasvattaa turvallisuusosaamistaan ja
varautumistaitojaan on kasvanut viime vuosina valtavasti. Meidän pitää yhteiskuntana pystyä vastaamaan tähän kysyntään ja parantaa näin koko yhteiskunnan kriisinsieto kykyä”, kertoo MPK:n toiminnanjohtaja Antti Lehtisalo.
Tiivistä yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa
Puolustusvoimien operatiivisena kumppanina MPK kouluttaa sotilastaitoja vuosittain noin 23 000 reserviläiselle. Sotilaan ja eri aselajien perustaitojen taitojen lisäksi
Puolustusvoimat määrittelee, minkälaista osaamista reserviläisiltä tarvitaan ja MPK:n toteuttamaa koulutusta suunnitellaan yhdessä. Viime vuosina suosituimmiksi koulutuksiksi ampumataidon lisäksi ovat nousseet taistelu rakennetulla alueella ja sotilaspoliisi-kurssit. Kaikkiaan reserviläisille suunnattuun koulutusta järjestettiin vuonna 2023 noin 85 000 koulutuspäivää.
Varautuminen luo kokonaisturvallisuutta
Sotilaallisen osaamisen lisäksi MPK järjestää tutustumistoimintaa nuorille ja kouluttaa varatutumiseen ja turvallisuuteen liittyviä taitoja noin 32 000 koulutuspäivää vuosittain. Digitaalinen turvallisuus, sähköttä selviytyminen sekä maastotaidot kiinnostavat, ovat kaikille tärkeitä varatutumistaitoja ja samalla osa maanpuolustusta. Vuoden vaihteessa valmistuva vapaaehtoisen maanpuolustuksen selvitystyöryhmän raportti antaa MPK:n toiminnalle uusia suuntaviivoja siihen, voidaanko myös kokonaisturvallisuuskoulutusta järjestää jatkossa julkisena hallintotehtävänä.
”Koko yhteiskunnan varatutumisen ja maanpuolustuksen kannalta on tärkeää, että
kaikkien kansalaisten halu osallistua pystytään hyödyntämään”, Lehtisalo painottaa.
Teksti: Miia Iivari
Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK
˗ julkisoikeudellinen yhdistys
˗ järjestää maanpuolustus- ja kokonaisturvallisuuskoulutusta
˗ toimii koko Suomen alueella
˗ Puolustusvoimien strateginen ja operatiivinen kumppani
˗ 14 lähellä maanpuolustusta ja kokonaisturvallisuutta toimivaa jäsenjärjestöä
˗ vuosittain MPK:n koulutuksissa on 70 000 osallistumiskertaa ja lähes 120 000 koulutuspäivää
˗ noin 3 000 sitoutunutta kouluttajaa.
Lisätietoa mpk.fi
