- Gsdnordic.fi

Kuparin tulostus kiinnostaa ja vauhdittaa teollisuuden kasvua

Delva Oy:n hankkima, pohjoismaissa uniikki, 3D-tulostuslaitteisto kuparin tulostukseen on ollut tärkeä lisä suomalaiseen valmistavaan teollisuuteen. Kupari ja kupariseokset ovat mahdollistaneet useat sovellukset, joihin ”perinteiset” 3D-tulostusmateriaalit eivät ole pystyneet. Alkutalvesta 2024 saapuneen Delvan kolmannen tulostuslaitteiston myötä kasvanut valikoima ja kapasiteetti mahdollistaa entistä paremmat palvelut asiakasyrityksille.

Kupariseosten lisäksi valikoimasta löytyy myös perinteiset teräkset, nikkelisuperseokset, alumiiniseoksia sekä titaania. ”Suomen laajimman tulostusmateriaalivalikoiman ansiosta pystymme palvelemaan asiakkaitamme hyvin kattavasti. En muista viime vuosilta montaakaan tapausta, jossa tulostuksen
hyödyntäminen olisi jäänyt saatavilla olevista materiaaleista kiinni, varsinkin nyt, kun valikoimaan saatiin kuparit,” yrityksen perustaja, teknologiajohtaja Markku Lindqvist kertoo.

Delva on aina halunnut testata tulostamisen rajoja. Uudet ideat ja pioneerimainen ote ovat avanneet uusia mahdollisuuksia tulostamisen hyödyntämiselle. Hybridi- ja huokoisen materiaalin tulostaminen on mahdollistanut mullistavia sovellutuksia sekä tuonut tehokkuutta suomalaiselle teollisuudelle ja mahdollistanut uusia innovaatioita. Näitä mahdollisuuksia hyödyntämällä suomalainen innovatiivisuus voi niittää mainetta kansainvälisesti sekä parantaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä.

”Olemme nähneet jopa 40 % työntuottavuuden paranemista sekä satojen tuhansien
ja parhaimmillaan jopa miljoonien eurojen säästöjä prosesseissa ja laitteiden käytössä,
kun laitteisiin on otettu 3D-tulostettuja komponentteja käyttöön perinteisesti valmistettujen komponenttien sijaan”, toteaa Delvan AMspesialisti Eetu Kivirasi.

 - Gsdnordic.fi
Hybridituloste Useammasta Materiaalista

Delvan palvelu eri rajoitu pelkästään tulostamiseen, vaan Delva voi toimittaa kokonaisratkaisun asiakkaalle suunnittelusta aina kokoonpanoon saakka. Tulostaminen koetaan usein vielä varsin uudeksi menetelmäksi, ja usein kaikkia eri menetelmien yhdistelmiä ei osata hyödyntää.

”Delvan palvelukonsepti nojautuu kokonaistoimitukseen. Tällöin voidaan hyödyntää eri menetelmien parhaita ominaisuuksia komponenttien ja osakokonaisuuksien tekemisessä. Lisäksi kun yhdistetään asiakkaan osaaminen omasta toimialastaan, laitteistovalmistuksista ja prosesseista sekä Delvan kyvykkyys ja ymmärrys tulostamisen mahdollisuuksista, on menestys taattu ja hyödyt voivat toisinaan olla jopa arvaamattoman suuret”, sanoo Marko Prinkkilä, Delvan tuotantojohtaja.

Suomalainen tulostusosaaminen on kasvanut ja kehittynyt merkittävästi viime vuosina. Esimerkit maailmalta ovat usein olleet sidoksissa avaruus- tai ilmailualaan. Perinteisen laitevalmistuksen esimerkkejä sen sijaan esitellään aika vähän.

 - Gsdnordic.fi
Kiillotettuja Komponentteja 316l materiaalista

”Suomesta alkaa viimeinkin löytyä hyviä esimerkkejä käytetyistä kohteista ja niissä
saatavista hyödyistä”, Delvan toimitusjohtaja Jarmo Kastell sanoo. ”Tulostuksen tuomia hyötyjä ei suomalaisen teollisuuden kannata jättää hyödyntämättä. Kilpailu on kovaa, innovatiivisuus takaa menestyksen ja tulostaminen on erinomainen mahdollistaja kilpailukyvyn parantamiseksi”, hän lisää.

www.delva.fi

 - Gsdnordic.fi
 - Gsdnordic.fi