Kajaanissa kasvaa maailmanluokan datakeskusekosysteemi
Kajaani on noussut kansainvälisesti merkittäväksi datakeskusten sijoituspaikaksi sekä toimijaksi suurteholaskennan alalla. Kasvun vauhti kiihtyi yhteiseurooppalaisen LUMI-supertietokoneen myötä, ja vuoden 2024 aikana Kajaaniin tehtiin useita kansainvälisiä datakeskus- ja suurteholaskennan investointeja. Kajaanista on kasvanut arktinen datakeskusalan pääkaupunki.
Kajaanin datakeskusekosysteemin kehityskulku sai alkunsa, kun CSC – Tieteen
tietotekniikan keskus sijoitti kansalliset supertietokoneensa entisen paperitehtaan tiloihin Kajaaniin vuonna 2012. Kasvun vauhti kiihtyi yhteiseurooppalaisen LUMI-supertietokoneen myötä vuonna 2021, ja Kajaanista on kasvanut arktinen datakeskusalan pääkaupunki.
”Kajaanin datakeskusala lähti kehittymään vauhdilla LUMIn tulon jälkeen vuonna 2021. Yhteisenä tavoitteena on ollut kasvattaa Kajaanin datakeskusekosysteemiä, ja houkutella alueelle uusia toimijoita sekä uusia dataliiketoimintamahdollisuuksia”,
kertoo Kajaanin kehitysjohtaja Risto Hämäläinen.
Konkreettisia tuloksia on jo useita. Islantilainen konesalitoimija Borealis sijoittui Kajaaniin helmikuussa 2024. Myös Brittiläinen XTX Markets julkaisi huhtikuussa 2024 laajan Kajaaniin sijoittuvan datakeskushankkeen. Tuoreimmat uutiset liittyvät seuraavan sukupolven yhteiseurooppalaisen supertietokoneen ja EU:n tekoälytehtaan, LUMI AI Factoryn, investointeihin. Tämä supertietokone sekä CSC:n uusi kansallinen supertietokone Roihu tullaan sijoittamaan CSC:n datakeskukseen Kajaaniin. Myös Google julkaisi marraskuussa 2024 maakaupat Kajaanissa tavoitteenaan datakeskusinfrastruktuurin tuleva laajentaminen.
ARKTINEN DATAKESKUSALAN PÄÄKAUPUNKI RAKENTUU YHTEISTYÖLLÄ JA KESTÄVILLÄ ENERGIARATKAISUILLA
Kajaanista on kehittynyt arktinen datakeskusalan pääkaupunki, joka yhdistää kestävästi tuotetun energian, huipputeknologian ja yhteistyölähtöisen toimintaympäristön. Pohjoinen sijainti tarjoaa luonnollista jäähdytystä, hiilineutraalia sähköä ja vahvan infrastruktuurin, mikä tekee Kajaanista edelläkävijän tulevaisuuden
dataratkaisuissa.
”LUMI-supertietokoneen tuottama hukkalämpö hyödynnetään kaukolämmön tuotannossa. Myös uusissa datakeskusratkaisuissamme tullaan hyödyntämään hukkalämpöä ja minimoimaan hiilijalanjälkeämme”, kertoo CSC:n datakeskusekosysteemin päällikkö Eeva Sokka.
Tiiviit yhteydet tutkimukseen ja koulutukseen tukevat globaalien yritysten
tarpeita datakeskustoimintojen kehittämisessä sekä osaavan työvoiman rekrytoimisessa.
“Datakeskusalan osaajia koulutetaan korkeakoulun omassa konesalissa, ja AI-insinöörit voivat opiskella oman supertietokoneen avulla sekä ratkaista yritysten todellisia toimeksiantoja. Tämä kokonaisuus on osoittautunut erittäin toimivaksi. Suomen kannalta onkin tärkeää rakentaa ekosysteemi, joka hyödyntää datakeskusalan tarjoamat mahdollisuudet. Siksi haluamme yhdistää tulevaisuuteen suuntautuvat
yritykset ja parhaat opiskelijat ympäri Suomen” jatkaa Kajaanin ammatti korkeakoulun rehtori Matti Sarén.
Tutustu Kajaanin kärkitoimialoihin: www.kajaani.fi/karkitoimialat
