- Gsdnordic.fi

Isover– kiertotalouden pioneeri matkalla kohti nettonollapäästöjä

Isoverin Forssan tehdas on Saint-Gobain-konsernin vähähiilisin lasivillatehdas. Se hyödyntää vuosittain kymmeniä tonneja kierrätyslasia ja on jo vuodesta 2010 saakka käyttänyt energianlähteenään biokaasua.

Huippueristeistä tunnettu Isover on osa Saint-Gobain-konsernia, jonka brändeihin kuuluvat muun muassa Gyproc, Weber ja Ecophon. Konsernin historia juontaa juurensa 1600-luvun Ranskaan, jolloin se tuotti Versailles’n palatsiin ikkunalaseja. Nykyään toimintaa on 76 maassa, tuotantolaitoksia on yli 900, liikevaihto 47,9 miljardia ja työntekijöitä 160 000. Suuryhtiö ymmärtää pystyvänsä muuttamaan maailmaa ja on päättänyt olla vastuullisuudessa alansa edelläkävijä. Rakennusalan hiilijalanjälkeen vahvasti vaikuttavan konsernin hiilineutraaliustavoite on vuodessa 2050, Suomen osalta tavoite on 2035.

Yrityksen taustalla toimii ajatus “Making the world a better home”, joka heijastuu niin asumismukavuuteen kuin maapallon hyvinvointiin.

FORSSAN TEHDAS ON JO LÄHELLÄ HIILINEUTRAALIUTTA

Suomen 12:sta Saint-Gobainin tuotantolaitoksesta kaksi on Isoverin lasivillatehtaita, joissa tuotetaan eristystuotteita aina pehmeistä väliseinäeristeistä raskaampiin loivien kattojen villatuotteisiin. Hyvinkää on keskittynyt suurempina erinä valmistettaviin keveisiin lasivillatuotteisiin ja pienempi Forssan laitos haastavampiin teknisempiin tuotteisiin.

Lasivillan tuotantoprosessi mielletään perinteisesti suureksi energiankuluttajaksi. Se valmistetaan sulattamalla kierrätyslasi, sooda ja muut täyteaineet punahehkuiseksi massaksi 1400-asteisessa uunissa. 90-luvun lopulta lähtien Isoverin Forssan
tehtaalla sulatusuunin energialähteenä on käytetty öljyn sijaan sähköenergiaa. Vuodesta 2018 alkaen uusiutuvaa sähköenergiaa alkuperäsertifikaatein. Biokaasu on ollut tehtaalla käytössä osittaisena (n. 70 %) energianlähteenä jo vuodesta 2010.

 - Gsdnordic.fi

Isoverin tuotantojohtaja Juha Strandberg toteaa biokaasun käyttöön liittyvän strategisen päätöksen nousseen vuosien saatossa arvoon arvaamattomaan: ”Putki tulee meille parin kilometrin päässä sijaitsevalta biokaasulaitokselta ja saamme prosessista suoraan puhdistamatonta raakakaasua. Toistaiseksi se korvaa valtaosin propaanin käyttöä. Olemme investoimassa biokaasunkäytön lisäkapasiteettiin ja ensi vuonna biokaasu korvaa propaanin kokonaisuudessaan.”

Forssan tehdas on ensi vuonna päästöjen suhteen hyvin lähellä nettonollaa, Strandbergin mukaan muutamia raaka-ainevalintoja on vielä optimoitavana. Tehdas on SaintGobainin konsernin sisäinen esimerkkitehdas, suunnannäyttäjä siinä, kuinka
lähiseudun vahvuuksia voidaan hyödyntää paikallisessa toiminnassa: ”Sama konsepti
ei tietenkään ole suoraan kopioitavissa muihin tehtaisiin tai maihin, mutta se kannustaa löytämään keinot päästä jopa tavoitteita nopeammin nettonollaan.

PUSKEE KOKO RAKENNUSALAA VASTUULLISEMPAAN SUUNTAAN

Suomessa tärkeintä on pystyä pitämään sekä kylmä että kuuma ilma ulkona, hyvä eristys on tärkeä osa lämpötalouden hallintaa. Sen avulla saadaan laskettua päästöjä, poistettua lämpövuodot, korvattua muita rakennusmateriaaleja sekä autetaan saavuttamaan mahdollisimman vähähiilinen rakennus. Esimerkiksi lisäeristyksellä voidaan pienentää energiankulutusta kustannustehokkaasti.

”Korjausrakennuskohteet ovat yleensä hankalampia, mutta niissä pystytään usein
kustannustehokkaasti ja vaivattomasti parantamaan merkittävästi eristyksen energiatehokkuutta sekä sisäilman laatua”, Strandberg selittää ja jatkaa: ”Tärkeintä on valita oikeat rakennusmateriaalit oikeaan kohteeseen. Vanhoihin välikattoihin lisäeristyksenä toimivat usein kevyet puhallusvillatuotteet. Toisaalta raskaat loivien kattojen eristeet tuovat kantavuutta ja lämmöneristävyyttä, jos suunnitelmissa on vaikkapa asentaa aurinkopaneelit rakennuksen katolle.”

 - Gsdnordic.fi

Strandberg toivoo konsernin hiilineutraaliusponnisteluiden ja edelläkävijyyden
toimivan esimerkkinä, kiihdyttävän alan vastuullisuutta sekä vaikuttavan asiakkaiden, kuten suunnittelijoiden, rakennusliikkeiden, tukkureiden ja urakoitsijoiden, rakennusmateriaalivalintoihin.

”Eristys on energiatehokkaan rakennuksen perusta. Oleellista on valita oikea eristysmateriaali oikeaan kohteeseen, laadusta ei kannata tinkiä. Eristysluokan tulee olla sopiva, ei pidä ylieristää, mutta eristävyyden tulee olla riittävä. Tärkeimpiä kohteita ovat välipohja ja katto sekä se, ettei seinien kautta pääse lämpö karkaamaan ulos.”

UNIIKKI JATKOJALOSTUS AKUSTIIKKALEVYIKSI

Isover on Suomen suurin kierrätyslasin hyödyntäjä. Sen tehtailla kierrätyslasia on käytetty tuotannossa 80-luvulta lähtien. Tänä päivänä lasivillan valmistukseen käytetyistä raaka-aineista kierrätyslasia on 70–85 %. Forssassa Isoverin tehtaan kyljessä sijaitsee toinen Saint-Gobainin tehdas, Ecophonin akustiikkatehdas. Ecophon jatkojalostaa Isoverin lasivillatuotteita eteenpäin vähähiilisiksi akustiikkaratkaisuiksi.

”Lasia kierrättämällä pystymme säästämään merkittävästi neitseellisiä uusiutumattomia raaka-aineita, kuten hiekkaa”, Strandberg toteaa.

Jotta nettonolla saavutetaan, tuotteiden tulee olla entistäkin vastuullisempia.
Isoverin tuotteiden vähähiilisyys on todennettu kolmannen osapuolen toimesta EPD-laskelmilla. Myös pakkausten hiilijalanjälkeä on pienennetty.

”Uusin tuotelanseeraus on ISOVER ACOUSTIC Roll Carbon Low. Se on kierrätyslasista biokaasulla ja uusiutuvalla sähköenergialla valmistettu vähähiilinen väliseinien ääneneriste. Lisäksi valmistamme vähähiilisiä akustiikkalevyaihioita, jotka Ecophon jatkojalostaa vähähiilisiksi akustiikkalevyiksi. Nyt mitataan se, ollaanko markkinoilla valmiita maksamaan hieman enemmän pienemmästä hiilijalanjäljestä.”

www.saint-gobain.fi

 - Gsdnordic.fi