Huomaa hyvä lähellä – Kurikan päiväkodeissa Etelä-Pohjanmaalla arvostetaan hassuttelua
Jyrän päiväkodissa Kurikassa kaikkien on lupa tehdä töitä omalla persoonallaan. Ilo kantaa arjessa.
Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva, Juha Miedon kotikaupunkina tunnettu Kurikka voi paukutella henkseleitään positiivisen varhaiskasvatuksen edelläkävijänä. Siitä on osoituksena Huomaa hyvä! -sertifikaatti, jonka Kurikka sai viime vuonna toisena kaupunkina Suomessa.
Varhaiskasvatuksen opettaja Evelina Uskali kertoo, että positiivinen kasvatusote näkyy Jyrän päiväkodissa leikillisyytenä. Toki on olemassa rajat, mutta lasten ideoihin tartutaan aktiivisesti.
“Meillä on paljon lapsenomaista, toiminnallista iloa. Olemme vähän kuin lapsia itsekin,
uskallamme hassutella. Mutta työtä teemme ammattitaidolla”, hän tarkentaa.
Varhaiskasvatuksen opettaja Maarit Mäenpää kannustaa ammattikasvattajia tankkaamaan hyvää viikonloppuvarastoon.
“Minusta perjantai on hyvä päivä antaa ekstrahyvää. Kun vanhemmat tulevat pitkän
työviikon jälkeen hakemaan lasta kotiin, niin kerromme, kuinka ihana lapsukainen on. Sitten kaikki voivat lähteä hyvillä mielin viikonlopun viettoon.”

Hyvä heijastuu myös kotioloihin
Varhaiskasvatuksen opettaja Suvi Luopakka on työyhteisön uusin tulokas. Kaksi
vuotta sitten toisesta Kurikan päiväkodista siirtyneelle muutos oli helppo, ja hyvän huomaaminen on löytänyt tiensä myös työntekijöiden koteihin.
“Kyllä näin on päässyt käymään, huomaan kehuvani helpommin kuin ennen. Ja kun lapsikin kasvaa täällä päiväkodin positiivisessa ympäristössä, niin häneltäkin tulee niitä hyviä huomioita”, Luopakka hymyilee.
Varhaiskasvatuksen opettaja Janna Mäki-Välkkilä on kokenut omalla urallaan, miten suuri vaikutus työyhteisöllä on. Toisella paikkakunnalla asuvana hän vaihtoi työpaikkaa lähemmäksi kotia, mutta palasi Jyrän päiväkotiin.

“Tulin takaisin, koska tämän talon henki on tosi uskomaton. En ole missään muussa työpaikassa kokenut samanlaista yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta.”
Hänestä on ihanaa, kun kotiminä ja työminä voivat olla sama.
“Lapsetkin näkevät sen, että kaikki saavat olla erilaisia ja omanlaisia. Se säteilee uskomattomasti ympäristöön. Ihanaa on myös nauru, joka kaikuu niin lapsista kuin aikuisista.”
Kiinnostaako sujuva perhearki Kurikassa?
Lue lisää www.unelmienkaupunki.fi
Kuvat: Sanna Viertola,
Sannas Photography
