DELVA OY LAAJENTAA metallin 3D -tulostuspalvelujaan
Hämeenlinnalainen Delva Oy tunnetaan kotimaisena metallitulosteiden tuottajana ja räätälöidyn tuotekehitysketjun kehittäjänä. Ensi vuonna yritys ottaa käyttöön kolmannen tulostuskoneen.
Metallitulosteiden hyödyntäminen on ollut osa liiketoimintaa amerikkalaisissa ja keskieurooppalaisissa yrityksissä jo yli vuosikymmenen. Alan kotimaisiin pioneeriyrityksiin kuuluva Delva Oy perustettiin vuonna 2017, ja se alkoi tuottaa palveluja asiakkailleen nelisen vuotta sitten. Nykyään käytössä on kaksi laitetta, ja kolmas laite otetaan käyttöön ensi vuonna.
Korona-aikana komponenttipula hidasti monien kone- ja metallialan yritysten liiketoimintaa, mutta se ei kasvattanut merkittävästi metallitulosteiden kysyntää.
”Korona näkyy nyt viiveellä liiketoiminnassamme niin, että asiakasyritykset haluavat hankkia palvelut läheltä. Asiakkaamme kokevat, että arki helpottuu, kun metallitulosteiden suunnittelu, tuotekehitys, toimitukset ja huolto saadaan kasvolliselta yritykseltä kotimaasta”, toimitusjohtaja Jarmo Kastell sanoo.
Monipuolinen raaka-ainevalikoima
Delva Oy hyödyntää metallitulostuksessa monia metalliraaka-aineita, kuten nikkelisuperseoksia, työkaluteräksiä MS1 ja MS2, ruostumatonta terästä, titaania, kuparia ja alumiinia.
”Käytämme perusmateriaalina tulostuksessa nikkelisuperseoksia, kuten Inconel 718:aa ja 939:ää. Ne ovat erittäin lujia ja niitä voidaan koneistaa, kipinätyöstää, hitsata, kuulapuhaltaa, kiillottaa ja pinnoittaa sekä suoraan tulostettuina että karkaistuina. Uudella koneellamme pystymme lisäämään etenkin kuparitulosteiden määrää”, yrityksen perustajiin kuuluva teknologiajohtaja Markku Lindqvist kuvaa.
Yrityksen asiakaskuntaan kuuluu laaja joukko suomalaisyrityksiä, jotka toimivat muun muassa prosessi-, metalli-, kaivos-, paperi- ja meriteollisuudessa globaaleilla markkinoilla.
”Asiakasyrityksillämme on tyypillisesti kone- ja laitevalmistusta. Tulostamistamme kappaleista arviolta 80-90 prosenttia päätyy asiakasyritystemme toimitusten mukana ulkomaille. Tulostusmenetelmämme sopii hyvin suomalaiselle teollisuudelle, joka tuottaa korkean teknologian räätälöityjä tuotteita.”
Yritys on erikoistunut auttamaan asiakasyrityksiään erilaisissa haastavissa tilanteissa, kun tarvitaan laadukkaita ratkaisuja vaikkapa asennukseen ja konehuoltoon.
”Asiakaskuntaamme kuuluu myös erikoistyökaluvalmistajia, joille tarjoamme täyden palvelun suunnittelusta valmistukseen, materiaalitestaukseen ja koetestaukseen. Teemme paljon myös erikoiskomponentteja, kuten suuttimia, suulakkeita ja siipipyöriä
turbiineihin.”
Energia-alalle täsmäratkaisuja
Kastell arvioi, että nousussa olevista megatrendeistä yrityksen toimintaan heijastuvat uusien energiamuotojen, kuten vetyteollisuuden, kasvu ja kehitys. Delva Oy:n osaajat suunnittelevat komponentteihin uusia muotoja ja rakenteita niin, että ne kevenevät painoltaan ja virtaukset muuttuvat tehokkaammiksi.
”Teemme komponentteja, jotka mahdollistavat sen, että kaasu ja neste pääsevät virtaamaan niin kuin ne luontaisesti virtaisivat. Teemme polttimoita, jotka sekoittavat kaasua. Toteutamme myös hydrauliikkalohkoja, jotka eivät tuota hukkalämpöä ja muotti-inserttejä, joissa jäähdytykset saadaan kohdistumaan juuri oikeisiin kohteisiin.”
”Vahvuutemme on, että kun asiakas tarvitsee tietyn kokoisen komponentin, pystymme
suunnittelemaan sen niin, että uusi komponentti on hinnaltaan ja painoltaan kilpailukykyinen ja sen ansiosta virtaukset paranevat tuotantoprosessissa”, Lindqvist muistuttaa.
Yritys haluaa pitää hiilikädenjälkensä mahdollisimman pienenä loppukäyttäjälle saakka.
”Suunnittelemme tuotteemme niin, että parannamme laitteen tehokkuutta ja ratkaisumme ansiosta asiakkaamme voi käyttää mahdollisesti pienemmän kokoluokan laitetta tuotannossaan. Samalla laitteen tekemän työn hinta pienenee ja tuotannon tehokkuus lisääntyy. Asiakkaillemme on merkittävä etu, että tehokkuus näkyy heidän asiakkailleen, tuotteen loppukäyttäjille”, Kastell ja Lindqvist selventävät.
Laaja osaajaverkosto
Yrityksen ydintiimiin kuuluu neljä osaajaa. Hämeenlinnan toimipiste on erikoistunut
tulostamiseen. Tiivistä yhteistyötä tehdään suunnittelutoimistojen ja koneistajien kanssa.
”Hyödynnämme asiantuntijaverkostoamme. Samalla asiakkaamme saavat vinkkejä siitä, miten jatkossa kannattaa suunnitella tulostuksia.”
Tavallisesti tulosteiden toteutusaika on noin kaksi viikkoa. Tuolloin mallin tulee olla valmiina. Suunnittelu, koneistus ja mahdolliset muut jälkikäsittelyt lasketaan siihen päälle. Delva Oy:n johtokaksikko toivoo, että yrityksen löytävät myös pk-yritykset, jotka miettivät omaa laitevarmuuttaan.
”Tulostus on nopeaa, jos kuvat ja mallit varaosien tekoon ovat meillä valmiina. Yrityksen ei tarvitse enää tilata kymmentä varaosaa varastoonsa, vaan yksi riittää. Kannattaa lähteä miettimään ja testaamaan palvelujamme rohkeasti. Usein luullaan, että metallitulostaminen olisi älyttömän kallista, mutta pelkkä tulostaminen sujuu nopeasti.”
Metallitulostuksena valmistettu komponentti on yksi osa, joten valmistukseen ei tarvita hitsausta eikä tiivisteitä, mikä karsii monta epävarmuustekijää tuotannosta pois.
Delvaa kiinnostaa myös suora vienti kumppanuus- tai agenttisopimusten kautta. Alalla toimii tällä hetkellä kv. nettikauppapaikkoja, joista asiakkaat tilaavat omien kuviensa perusteella tuotteita, eikä loppuasiakas tiedä tulostajaa.
”Jokaiseen tulostukseen liittyy kuitenkin teknisiä asioita, jotka on otettava huomioon.
Haluamme, että meillä on suora yhteys asiakkaaseen ja asiakas tietää, kenellä on tuotevastuu. Viennissä haluamme profiloitua kumppanuuksien ja agentuurien kautta.”
Delva on kasvattanut liikevaihtoaan vähintään 100 prosenttia joka vuosi.
”Kolmas laite antaa meille mahdollisuuden tehdä kuparista ja värimetalleista tulosteita ja saamme lisää tehokkuutta tuotantoomme ja uudenlaisia kilpailukykyisiä tuotteita asiakkaillemme.”
