- Gsdnordic.fi

CLIC Innovation: tutkimustuloksista kaupalliseksi menestykseksi

CLIC Innovationin toimitusjohtaja Jatta Jussilan mukaan Euroopan innovaatiojärjestelmää vaivaa laaja-alaisesti sama ongelma: liian pieni osa julkisrahoitteisten hankkeiden tuloksista saadaan kaupallistettua, tuloksia ei
hyödynnetä todelliseen elämään. Lisäksi Suomessa innovaatiotoiminnan kansainvälisyydessä on parannettavaa. Ilman kansainvälistä yhteistyötä eteneminen on hidasta ja innovaatioiden markkinapotentiaali voi jäädä vajaaksi.

CLIC Innovation on vihreän järjestelmämuutoksen fasilitaattori. Se on poikkitoimialallinen yhteistyöoperaattori, joka edistää kestävyystransitiota, erityisesti energia-, bio- ja kiertotalouden aloilla. Voittoa tavoittelematon CLIC Innovation rakentaa, koordinoi sekä hallinnoi tutkimus- ja innovaatioprojekteja, joiden tavoitteena on luoda uutta osaamista ja teknologisia ratkaisuja kestävyystransition tarpeisiin. Innovaatiot pyritään viemään markkinoille, yritysten liiketoiminnaksi.

”Energiatransitiossa on teknologioiden kehittämisen rinnalla kyse yhteiskunnan ja markkinoiden transformaatiokyvykkyydestä. Miten transitiota johdetaan kohti
uudenlaista järjestelmää sekä arvoketjuja ja miten uudet ratkaisut saadaan tehokkaasti implementoitua”, tiivistää toimitusjohtaja Jatta Jussila.

 - Gsdnordic.fi

Kansainvälistä yhteistyötä

CLIC Innovationin toiminnan pohjalta rakentuva yhteistyö mahdollistaa laajojen haasteiden, kuten energiamurroksen, tehokkaan ratkaisemisen. Jussila kuvaa toimintaa ekosysteemin orkestroinniksi: ”Energiatransitio on monimutkainen kokonaisuus, eikä sitä pysty yksittäinen toimija toimeenpanemaan. Tarvitaan vuoropuhelua ja yhteistyötä yli rajojen. Markkinoiden täytyy kehittyä Suomessa, Euroopassa ja globaalisti, ja Suomen tulee linkittyä kansainväliseen innovaatiotoimintaan. CLIC on tämän vuoropuhelun solmukohta.”

Saksassa ollaan kiinni kaasussa, Ranska on panostanut ydinvoimaan, Norja vähentää sähkövientiä – Suomen tulee pitää puoliaan, sillä järjestelmässä on huomioitava talven kylmät olosuhteet ja varmistettava kohtuuhintainen sähkö. CLIC pyrkii vaikuttamaan myös EU-tasolla: ”Sääntelyn tulee määrittää tavoitetila, tukea kehitystä ja asettaa selkeät reunaehdot. Teknologiaratkaisujen valinta kuuluu markkinoille.”

CLIC Innovation tekee jatkuvasti enemmän kansainvälisiä projekteja, mikä mahdollistaa yritysten verkostoitumisen parhaiden toimijoiden kanssa. Jussila toivoo: ”Toimimme vahvasti jo nyt yhteistyössä eri maissa toimivien meidän kaltaistemme yritysten kanssa. Olisi hienoa laajemmin vielä tuoda kansainvälisesti yhteen yrityksiä ja tutkijoita, jotka jakavat yhteisen tavoitteen kestävyystransition edistämiseksi.”

Poikkialainen yhteistyö auttaa innovointia

CLIC Innovation rakentaa ja hallinnoi avointa innovaatioyhteistyötä yritysten, tiedeyhteisön, hallinnon ja muiden olennaisten sidosryhmien välillä. Jussila kannustaa yrityksiä saman pöydän ääreen keskustelemaan yli toimialarajojen. Etenkin pk-yrityksiä Jussila kannustaa vahvemmin mukaan toimintaan sekä ottamaan osaa ekosysteemiseen vuoropuheluun tieteen, koulutuksen ja hallinnon edustajien kanssa.

”Yhdessä olemme vahvempia. Monet yritykset kehittävät innovaatioitaan sisäisesti. Fiksussa firmassa kuitenkin raotetaan hieman toimintaa, jotta se voi kukoistaa vahvemmin. Poikkialainen yhteistyö auttaa näkemään mahdollisuudet ja uhat eri tavalla kuin katsomalla omasta sektorisiilosta. Se voi myös avata ovet kansainvälisten yritysten tuelle ja partnerimahdollisuuksille.”

CLIC Innovation on voittoa tavoittelematon Helsingissä toimiva yritys, joka on erikoistunut yritysten, tiedeyhteisön ja muiden tärkeiden sidosryhmien välisen avoimen innovaatioyhteistyön edistämiseen bio-, energia- ja kiertotalouden teemoissa. Se identifioi tutkimus- ja kehitystarpeita, kokoaa yhteishankkeita,
etsii rahoituslähteitä, kirjoittaa hankehakemuksia sekä käy rahoitusneuvotteluja rahoittajien kanssa. Lisäksi se jakaa tietoa, tekee vaikuttavuustyötä ja verkottaa organisaatioita toisiinsa.

CLIC Innovation syntyi vuonna 2015, kun CLEEN Oy ja FIBIC Oy yhdistyivät. Yhtiöiden omistajat näkivät tuolloin hyödyn laajemmassa poikkialaisessa toiminnassa. Yrityksen identiteetti muotoiltiin yhdistymisen aikaan uudestaan. CLIC Innovationin omistajakuntaan kuuluu 30 Suomessa toimintaa harjoittavaa kansainvälistä yritystä kuudelta eri toimialalta sekä 16 suomalaista tutkimuslaitosta ja yliopistoa.

www.clicinnovation.fi