ASIANTUNTEVA ANTURIKUMPPANI
Laadukkaita antureita ja mittalaitteita toimittava Sensorola on näkemyksellinen yhteistyökumppani, joka ohjaa asiakkaansa suotuisimpaan tuotevalintaan.
“Haluamme auttaa asiakastamme löytämään heitä parhaiten palvelevan ratkaisun”, kertoo Sensorola Oy:n myyntijohtaja Olli Huttunen.
Sensorola on vuonna 1994 perustettu suomalainen perheyritys. Yritys toimittaa antureita kolmelle toimialalle; koneautomaatioon, prosessiteollisuuteen ja liikkuviin työkoneisiin. Sensorolan suurin asiakasryhmä löytyy puoliautomaattisten ja automaattisten koneenrakentajien parista. Koneautomaation anturivalikoima sisältää ratkaisut liikkeen-, aseman- ja etäisyyden mittaukseen sekä liikkuvien kohteiden tunnistamiseen. Sensorolan antureita käytetäänkin esimerkiksi terästeollisuudessa, puu- ja paperiteollisuudessa sekä elintarviketeollisuudessa.
“Anturivalikoimamme on laaja ja valinta tehdään aina asiakkaan tarpeen mukaan. Me
haluammekin kutsua itseämme näkemykselliseksi anturikumppaniksi, joka pitää asiakkaan ajan tasalla niin ostohetkellä kuin sitten jatkossakin. Me emme katoa minnekään tuotteen toimituksen jälkeen”, Huttunen kertoo.
Asenne näkyy myös asiakassuhteiden pituudessa ja kehitystyötä tehdään yhdessä.
Sensorolan asiantuntijat kuuntelevat tarpeita herkällä korvalla toimien myös asiakkaiden äänenä kohti saksalaisia ja yhdysvaltalaisia anturivalmistajia.
Työkoneissa anturit lisäävät koneiden tuottavuutta ja ehkäisevät onnettomuuksia.
Sensorolan asiakkaita löytyy kotimaassa niin metsäkoneiden kuin muiden liikkuvien työkoneiden valmistajista.
Prosessiteollisuudessa antureilla mitataan esimerkiksi paine-eroja, lämmönvaihteluita ja virtausnopeuksia.
“Me emme vain toimita laitetta, vaan mietimme kokonaisuutta yhdessä asiakkaan
kanssa; mitä hän todella tarvitsee. Täten anturihankinnat ovat kustannustehokkaampia, kone itsessään on tehokkaampi ja asennus edullisempaa”, Huttunen sanoo.
Alkukartoituksen jälkeen asiakas saa vaihtoehdot ja tarjouksen, joista hän voi tehdä
anturivalinnan. Usein ennen tuotteen käyttöönottoa anturi testataan ja asiakas koulutetaan laitteen käyttöön. Koska Sensorola on kotimainen yritys, asiakkaan tukeminen on helppoa ajallisestikin.
“Esimerkiksi varaosa-anturit lähetetään nopealla aikataululla varastoltamme Vantaalta.” Huttunen kehottaa ottamaan yhteyttä pienellä kynnyksellä vaikkapa puhelimitse tai sähköpostilla.
“Asiakkaamme on turha kuluttaa aikaansa miettimällä, mikä tuote tulisi valita. Meidän
asiantuntijamme auttavat mielellään.”
Tutustu yritykseen: www.sensorola.fi
