- Gsdnordic.fi

Alihankkijoiden kannattaa varautua ajoissa toimittamaan päästötietojaan

EU:n kestävyysraportointidirektiivi (CSRD) edellyttää vastuullisuusraportointia pian kaikilta suuremmilta yrityksiltä. Vaikka listaamattomat pk-yritykset ovat toistaiseksi direktiivin ulkopuolella, on niidenkin syytä varautua toimittamaan päästötietojaan muille yrityksille osana alihankintaketjua.

Kestävyysraportointidirektiivi CSRD korvaa aiemmin käytetyn NFRD-direktiivin
ja tuo huomattavasti enemmän yrityksiä vastuullisuusraportoinnin piiriin.
Direktiivi tuo mukanaan 12 uutta standardia, yhtenä keskeisenä ilmastonmuutokseen liittyvän ESRS E1 -standardin.

Suurten yritysten tulee jatkossa raportoida päästötiedot yrityksen koko arvoketjusta, joten myös esimerkiksi materiaalitoimittajien tulee varautua tuotteidensa päästötietojen toimittamiseen.

“Vaikka direktiivi ei koske pieniä, listaamattomia yrityksiä, sen vaikutukset osuvat
myös niihin. Alihankkijoina toimiville yrityksille saattaa tulla tilaajalta yllättäviä kysymyksiä ja pahimmillaan esimerkiksi tarjouskilpailuun osallistuminen ei onnistu ilman päästötietoja”, kertoo OpenCO2net Oy:n hiilijalanjälkilaskennan asiantuntija Patrik Borenius.

Scope 3 -laskennan tullessa pakolliseksi suurille yrityksille, joutuvat alihankkijat laskemaan tuotteidensa ja palveluidensa hiilijalanjälkiä ja antamaan näitä tietoja yritysasiakkailleen.

“Tähän vaikuttaa myös se, että päästölaskennassa käytetään aina ensisijaisesti toimittajalta suoraan saatavaa primääridataa, jotta tiedot ovat mahdollisimman tarkkoja”, OpenCO2netin LCA-asiantuntija Anna Kemppainen mainitsee.

Työ kannattaa aloittaa nyt

Molemmat asiantuntijat kehottavat suurempien yritysten kanssa toimivia yrityksiä varautumaan tietojen raportointiin mahdollisimman ajoissa.

“Työtä ei kannata aloittaa vasta sitten, kun kilpailutukseen osallistumiseen on aikaa kaksi viikkoa.”

“Työtä ei kannata aloittaa vasta sitten, kun kilpailutukseen osallistumiseen on aikaa
kaksi viikkoa. Datan kerääminen ja päästöjen laskeminen on yllättävän aikaa vievää”,
Kemppainen toteaa.

Kerätystä datasta on yrityksille tyypillisesti myös muuta hyötyä ja sitä voidaan käyttää yritystoiminnan kehittämiseen. Tiedot voivat liittyä esimerkiksi materiaalien menekkiin ja alkuperään tai jätteiden määrään.

Ajantasaiset päästökertoimet ovat edellytys luotettavalle laskennalle

OpenCO2.net on asiantuntijoiden kehittämä hiilijalanjälkialusta, josta löytyy Suomen kattavin päästötietokanta ja standardipohjaiset työkalut tukemaan yritysten ilmastotyötä.

OpenCO2netin asiantuntijat auttavat yrityksiä päästölaskennassa ja raportoinnissa, minkä lisäksi asiakkaille voidaan tehdä esimerkiksi räätälöityjä laskureita omaan
käyttöön. Jos päästölaskennasta löytyy osaamista, voi yritys hankkia käyttöoikeuden OpenCO2.net-alustan laskureihin ja päästötietokantaan.

“Tietokannan päästökertoimien ylläpitäminen ajantasaisina on meille täysipäivistä
työtä ja harvassa yrityksessä on aikaa tehdä tätä työtä itse”, Borenius summaa.