- Gsdnordic.fi

STANDARDIT – Avain kaupallistamiseen ja yritysten kasvuun

Standardit toimivat tehokkaana työkaluna tutkimus- ja kehitystoiminnan tulosten
kaupallistamisessa ja yritysten kasvun ja kansainvälistymisen vahvistamisessa.

SESKO ry on sähköteknisen standardoinnin vastuuorganisaatio Suomessa, osaajaverkoston kokoaja sekä linkki kansainväliseen (IEC) ja eurooppalaiseen (CENELEC) standardointiin. Järjestö kokoaa standardoinnin huippuosaajat teknologiaverkostoiksi, joiden työn tulokset näkyvät standardeissa ja monin tavoin liike-elämässä sekä arjessamme.

Standardointi on teknologiakehityksen perusta

SESKOn toimitusjohtaja Anna Tanskanen toteaa, että uusien teknologioiden menestys nojaa yhä useammin standardeihin, joilla innovaatioketjussa tapahtuvan tutkimus- ja kehitystoiminnan tuloksia viedään markkinoille.

”Uusilla standardeilla luodaan pohjaa tulevalle kaupalliselle toiminnalle ja siksi standardointi on tärkeä osa yritysten tulevaisuustyötä. Standardoinnilla poistetaan
kaupan esteitä, lisätään turvallisuutta ja järjestelmien yhteensopivuutta, nopeutetaan tuotteiden käyttöönottoa sekä lisätään TKI-toiminnan tehokkuutta ja saadaan näin
osaaminen tuottamaan”, Tanskanen jatkaa.

Kansallisen standardointistrategian valinnat ovat osa teollisuuden kilpailukykyä

Standardoinnin tärkeyteen ollaan nyt toden teolla heräämässä. Yhdysvallat julkaisi viime vuonna oman kriittisten teknologioiden standardointistrategiansa ja
Euroopassa strategia julkaistiin jo pari vuotta sitten. Standardointiaiheiden valinnalla ja painopisteillä on vaikutuksensa teollisuuden kilpailukykyyn. Aktiivinen standardointityö pitää yritykset teknologiakehityksen kärjessä ja vahvistaa kilpailussa tarvittavaa osaamispohjaa.

”Standardointi tunnistetaan tänään työkaluna, jolla voidaan konkreettisesti parantaa Suomen kilpailukykyä. Sähkö- ja elektroniikkateollisuus tarvitsee innovaatioketjuunsa sekä standardoinnin että teollisuuspolitiikan tuen”, toteaa Tanskanen.

Standardointi on olennainen osa teollisuuspolitiikkaa ja oikeilla valinnoilla sekä resursoinnilla voimme vahvistaa kansallista kilpailukykyämme digitalisaation, puhtaan energian ja sähköistyvän yhteiskunnan ratkaisukehityksessä.

Internet of Things (IoT) ja Digital Twin -standardien kansainvälinen kokous järjestetään Suomessa toukokuussa tänä vuonna. Tanskanen kehottaa aiheesta kiinnostuneita olemaan yhteydessä SESKOon.

Lisätietoja: www.sesko.fi

 - Gsdnordic.fi