OiTecilta testaus- ja automaatioratkaisut TEKNOLOGIAYRITYKSILLE
Suomalaisyritys OiTec Oy:n tärkeimmät tuotteet ovat ladottujen piirikorttien ja valmiiden elektroniikkalaitteiden testaus- ja automaatioratkaisut.
OiTec Oy on elektroniikan testaus- ja automaatioratkaisujen suunnittelun ja valmistuksen edelläkävijä, sekä alansa merkittävin toimija Pohjoismaissa. Yritys toimii lisäksi merkittävien valmistajien mittaus- ja testausinstrumenttien maahantuojana, myyjänä ja kouluttajana.
OiTecin ydinosaamista ovat ladottujen piirikorttien ja valmiiden elektroniikkatuotteiden toiminnalliseen testaukseen tarkoitettujen ratkaisujen suunnittelu ja valmistaminen, sekä testaukseen ja testattavuuteen liittyvä konsultointi. Yrityksen kehittämät ratkaisut sisältävät kasvavassa määrin robotiikkaa ja erilaisia automaatioratkaisuja.
“Valmiita testausautomaatioratkaisuja toimitetaan esimerkiksi teollisuuden, kulutta
jatuotteiden ja lääketieteellisten tuotteiden tarpeisiin”, kertoo toimitusjohtaja Pekka
Oinonen.
Vuonna 2013 perustetun OiTecin pääkonttori sijaitsee Kirkkonummella ja sivutoimipisteet ovat Oulussa, Tampereella ja Vaasassa. Yritys työllistää yli 60 alan ammattilaista.
“Olemme varsinainen osaamiskeskittymä etenkin elektroniikan testauksen ja ohjelmistotekniikoiden osalta”, Pekka Oinonen sanoo tyytyväisenä.
Taituruus on huomattu ja yritys on kasvanut viime vuosina voimakkaasti.
OiTecin asiakkaina on suuria, globaalisti toimivia teknologia-alan pörssiyrityksiä sekä pienempiä, kansainvälisille markkinoille tähtääviä teollisuus- ja kulutuselektroniikan valmistajia.
“Useat asiakassuhteemme ovat kestäneet jo vuosiaja syventyneetkin yhteistyön myötä. Me toimitamme kokonaisratkaisun, jossa asiantuntemuksemme on mukana koko tuotteen elinkaaren ajan – varhaisesta suunnittelusta aina valmistukseen saakka”, Oinonen kertoo.
Parhaillaan OiTec on mukana useissa projekteissa, jotka tähtäävät energiatehokkuuden parantamiseen ja vihreään siirtymään.
“Energiatehokkuudessa on yleisesti paljon parannettavaa. Olemme mukana merkittävissä hankkeissa, joissa kehitämme testausratkaisuja mm. uuden sukupolven
taajuusmuuttajien, sähköverkon ohjauslaitteiden sekä sähköajoneuvojen akkutekniikoiden tuotekehitystä ja tuotantoa varten”, Oinonen sanoo.
Lisätiedot ja yhteydenotot: www.oitec.fi

VAHVAA KOTIMAISTA SUUNNITTELUOSAAMISTA
- OiTec tekee elektroniikka-, mekaniikka-, sähkö- ja ohjelmistosuunnittelua, sekä piirilevyjen Layout-suunnittelua.
- OiTecilla on vahva mittauksen & testauksen, tehoelektroniikan sekä digitaalitekniikan osaaminen.
- OiTecin mekaniikkasuunnittelijat hallitsevat kattavasti testaukseen ja automaatioon liittyviä teknologioita.
- Ohjelmisto-osaamista OiTecilla on muun muassa: LabView, TestStand, sulautetut järjestelmät, Boundary Scan, VHDL, robotti/yhteistyörobotti, ohjelmoitavat logiikat, konenäkö.
OITEC OY:N TEKNOLOGIA 23 -OSASTOLLA 6D11 ESILLÄ MM.:
- OiTec PCBA Test System
- PACIFIC 3-phase AC Source
- ZES Zimmer Power Analyzer
- Ainuo Regenerative DC Source & DC Load
