Kokonaisturvallisuus on kriittisen infrastruktuurin selkäranka
Toimitusketjut, logistiikka ja materiaalivirrat muodostavat verkoston, jonka varassa kriittinen infrastruktuuri toimii. Niiden sujuvuuden ja jatkuvuuden varmistaminen edellyttää ennakoivaa ja kokonaisvaltaista turvaamista – ei vain yksittäisten uhkien torjuntaa.
“Ennakoinnin täytyy kattaa enemmän kuin rakennukset tai laitteet – myös ihmiset ja prosessit, jotka pitävät järjestelmän käynnissä”, sanoo Teemu Saarikko, joka työskentelee Abloylla Segment Development Manager -roolissa.
Esimerkiksi sähköverkon hallintakeskuksessa tapahtuva virhe voi hetkessä vaikuttaa satojen tuhansien ihmisten arkeen – jos oikeilla ihmisillä ei ole pääsyä oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, voi tilanne eskaloitua nopeasti.
Turvallisuus rakennettuna osaksi toimintaa
Abloy auttaa asiakkaitaan suojaamaan juuri ne kohdat, joissa riski ja jatkuvuus kohtaavat. Digitaalinen kulunhallinta voidaan yhdistää työntekijän pätevyyksiin: jos koulutus ei ole voimassa, pääsy estyy automaattisesti. Kun järjestelmät keskustelevat keskenään ja päivittyvät automaattisesti henkilön roolin tai pätevyyden muuttuessa, minimoidaan riskit.
”Näin vältetään tilanteet, joissa henkilö voisi tahtomattaan tai tahallisesti päästä ympäristöön, jota ei hallitse”, Saarikko selittää.
Mekaanien ja digitaalinen turvallisuus muodostavat monipuolisen kokonaisratkaisun
Paras ratkaisu syntyy usein yhdistämällä mekaaninen ja digitaalinen turvallisuus. Mekaaninen lukitus luo luotettavan perustan. Samalla digitaaliset ratkaisut, kuten avaimeton ABLOY CUMULUS, tuovat älykkyyttä ja mahdollistavat tarkan roolipohjaisen mobiilikulunhallinnan.
”Integraatioiden avulla esimerkiksi urakoitsija voi skannata kasvonsa mobiililaitteella, jota verrataan henkilökorttiin. Näin varmistetaan, että oikea henkilö on oikeassa paikassa – oikeaan aikaan”, Saarikko sanoo.
Kokonaisturvallisuus luo perustan myös kyberturvalle. Ilman sitä järjestelmä jää haavoittuvaksi, vaikka digitaaliset suojaukset olisivat kunnossa.
”Yksikään palomuuri ei auta, jos joku pääsee valvomoon. Siksi fyysinen ja digitaalinen suoja pitää suunnitella yhtenä kokonaisuutena. Turvallisuuden on oltava tarkasti kohdennettua, ei raskaasti päälle liimattua”, Saarikko kiteyttää.

