Pirkanmaalla tehdään turvallisuutta yhdessä
Yhteiskunnan ja elinkeinoelämän on toimittava kaikissa tilanteissa, myös pitkittyneissä kriiseissä. Euroopan muuttunut turvallisuus ympäristö edellyttää varautumisen ja huoltovarmuuden kehittämistä. Samalla se avaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia turvallisuus- ja puolustusalalla.
Pirkanmaalle on kehittynyt laaja kokonaisturvallisuuden ja turvallisuustoimijoiden keskittymä. Vahvaa osaamista on niin viranomaisilla, kaupungeilla, koulutus- ja tutkimustoimijoilla kuin yrityksilläkin. Pirkanmaan turvallisuusklusteri kokoaa yhteen alueen toimijat ja edistää turvallisuuden sekä liiketoiminnan kehitystä. Pirkanmaan turvallisuusklusterin toiminnan piirissä on vuositasolla yli 350 organisaatiota, varsinaisia yhteistyösopimuksen allekirjoittaneita jäseniä on noin 100. Klusteri on toiminut aktiivisesti jo 14 vuotta.
”Laajaan elinkeinoelämän varautumiseen liittyviä toimintamalleja kehitetään Pirkanmaalla tukemaan koko yhteiskunnan toimintaa erilaisissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Tekemällä yhteistyötä myös muiden Euroopan maiden klustereiden kanssa voimme kehittää tavoitteitamme tukevia kumppanuuksia”, kertoo Petri Nykänen, Pirkanmaan turvallisuusklusterin johtaja.
Pirkanmaan erinomaiset lähtökohdat
Pirkanmaalla on paljon pk-yrityksiä ja monialaista teollisuutta. Kun niihin yhdistetään yliopisto- ja tutkimusmaailma, lopputuloksena on huipputeknologiaa muun muassa sirujen ja kuvantamisen alueilla.
”Oppilaitokset ja tutkimusorganisaatiot tuottavat osaajia, tutkittua tietoa sekä tekevät kehitystyötä, mikä kasvattaa siemeniä innovaatioille”, mainitsee Mika Kulkas, puolustusalan vastaava, Business Tampere. Hän jatkaa: ”Rakenteet ja toimintatavat ovat syntyneet pitkällä aikavälillä, toimijat tuntevat toisensa. Pirkanmaalla on paljon tarjottavaa, mutta uskomme, että laajalla yhteistyöllä saadaan vielä enemmän aikaan.”
Nykäsen ja Kulkkaan mukaan menestyksen takana on valtuustokausien yli kantava pitkäjänteinen linja, päätöksentekokyky sekä kuntarajat ylittävä yhteistyö. Seudun monialaisuus ja muutoskestävyys houkuttelee alueelle uusia toimijoita. Nykänen tiivistää: ”Hyödyntämällä muuttuneen turvallisuustilanteen avaamat liiketoimintamahdollisuudet, voidaan samalla vahvistaa Suomen omaa puolustusta ja kotimaista huoltovarmuutta.”
