- Gsdnordic.fi

Tulevaisuuden energia ja kansainväliset mahdollisuudet puhuttavat EnergyWeekillä

Pohjoismaiden merkittävin energia-alan verkostoitumis- ja myyntitapahtuma EnergyWeek järjestetään jälleen 17.–20. maaliskuuta. Tapahtuma houkuttelee vuosittain tuhansia paikallisia, kansallisia ja kansainvälisiä asiantuntijoita Vaasan kaupungintalolle.

EnergyWeek tarjoaa tänä vuonna laajemman ohjelman kuin koskaan aiemmin: 29 semi
naaria, päivittäin vaihtuvat messutapahtumat, useita ilta- ja oheisohjelmia sekä ennen kaikkea lukuisia mahdollisuuksia verkostoitumiseen. Tapahtuma on vuosien varrella vakiinnuttanut asemansa foorumina, jossa keskustellaan alan tulevaisuudesta,
esitellään viimeisimmät innovaatiot ja analysoidaan sektorin keskeisiä haasteita ja
kehitysmahdollisuuksia.

Viikon suosittuja pääteemoja ovat energia ja ilmasto, tuuli ja uusiutuva energia,
energian varastointi sekä puhdas kaasuenergia. EnergyWeekillä on myös vahvasti
esillä ilmastoasiat, energiasiirtymä ja kiertotalouteen liittyvät aiheet. Tänä vuonna kiertotalousseminaarissa kuulemme, miten eri kaupungit eri puolilla maailmaa
hyödyntävät kiertotaloutta. Mukana luonnollisesti myös European Green Leaf 2026
voittaja eli Vaasan kaupungin onnistunut esimerkki. Muita teemoja ovat muun muassa kyberturvallisuus, tekoäly datakeskuksissa, innovatiivinen energiateknologia sekä
tulevaisuuden työvoima.

“Tapahtuman toteuttavat yli 30 organisaatiota ainutlaatuisella yhteistyöllä, mikä
kuvastaa hyvin Vaasan seudun vahvaa energiateknologiaklusteria. EnergyVaasa -klusteriin kuuluu tällä hetkellä yli 180 yritystä ja yli 13 000 työntekijää. Viikon aikana useat klusterin korkeakoulut ja yritykset järjestävät seminaareja, jotka kertovat eri näkökulmista kestävän energian trendeistä, innovaatioista ja uusista havainnoista sekä markkinamahdollisuuksista”, EnergyVaasan Communications & Brand Manager Kristoffer Jansson kertoo ja lisää:

“On mahtavaa nähdä, miten yhä useammat toimijat päättävät panostaa EnergyWeekiin. Tänä vuonna ohjelmaan on tullut mukaan myös useita täysin uusia
tapahtumia. Yksi tämän vuoden seminaarien toistuvista teemoista on kansainvälinen yhteistyö ja mahdollisuudet erityisesti Euroopassa.”

EnergyWeek on pääosin englanninkielinen tapahtuma, mutta viikko avataan perinteiseen tapaan valtakunnallisella vaikuttajatapahtumalla, suomenkielisellä Energia- ja ilmastoseminaarilla. Seminaarissa keskustellaan tänä vuonna Suomen teollisuuspolitiikasta osana Euroopan teollisuus- ja tukipolitiikkaa. Aihe saa jatkoa keskiviikkona seminaarissa, jossa käsitellään Suomen liiketoimintamahdollisuuksia Euroopassa. Samana päivänä on luvassa myös ohjelmaa Saksan ja Suomen välisestä synergiasta kestävän energian kehitystyössä sekä match making -tapahtuma, jossa syväteknologiaan keskittyvät start-up-yritykset ja pk-yritykset Euroopasta saavat mahdollisuuden pitchata innovaatioitaan paikan päällä Vaasassa.

“EnergyWeek on ennen kaikkea verkostoitumistapahtuma. Etukäteen on mahdollista varata tapaamisia match making -alueelle, joka on avoinna tiistaista torstaihin. Lisäksi odotamme päivittäin vaihtuvan messutapahtuman täyttyvän täysin tuulivoimaan, energian varastointiin sekä kaasuenergiaan keskittyvistä yrityksistä ja ammattilaisista”, Jansson toteaa.

Tapahtuma järjestetään Vaasan kaupungintalolla, ja osallistuminen on maksuton
ta. Tapahtuman koordinoinnista vastaa EnergyVaasa / Vaasanseudun Kehitys Oy
VASEK.

Lisätietoa tapahtumasta: www.energyweek.fi

 - Gsdnordic.fi