Kokonaisturvallisuuden klusteri vahvistaa itäisen Suomen turvallisuutta
”Kokonaisturvallisuuden klusterin rakentamisella luodaan pohjaa laaja-alaiselle, verkostomaiselle yhteistyölle itäisessä Suomessa. Klusterin tavoitteena on kannustaa eri toimialojen kehitystä sellaisiin ratkaisuihin ja innovaatioihin, jotka tukevat sekä normaalin liiketoiminnan kehittämistä että ratkaisujen tarjoamista erilaisiin turvallisuuden haasteisiin nyt ja tulevaisuudessa”, toteaa projektipäällikkö Harriet Lonka Pohjois-Savon liitosta.
Kokonaisturvallisuus on kansallisen varautumisen konsepti, jonka ytimessä on koko yhteiskunnan osallistuminen. Suomalaisen varautumisajattelun lähtökohta on, että normaaliolojen huolellisella hoitamisella varaudutaan kaikkiin tilanteisiin pienemmistä häiriöistä aina poikkeusoloihin asti. Järjestämällä normaalit toimintomme kestävällä tavalla varmistamme yhteiskunnan resilienssin häiriöidenkin varalta.
Sodan uhka saa monesta syystä huomiomme, ja myös siihen varautuminen voi olla
luonteva osa kaikkea normaaliolojen huolellista hoitamista. Sodan uhka ei kuitenkaan ole ainoa tulevaisuuden haasteemme. Valtiolliset intressit tulevat osaksi myös erilaista rikollista toimintaa, sen katalyytiksi ja rahoittajaksi.
Kognitiivinen sodankäynti ja siihen varautuminen edellyttävät samojen valmiuksien kehittämistä yrityksiltä, hallinnolta ja kotitalouksilta kuin muutkin vihamielisten
ja rikollisten toimijoiden aiheuttamat informaatio- ja kyberuhkat. Nämä rikolliset uhkat
taas ammentavat siitä yhteiskunnallisesta epävarmuudesta, jota esimerkiksi ympäristö muutokset ja taloudellinen eriarvoistuminen aiheuttavat.
Uudet teknologiat ja robotiikka ovat olen nainen osa kaikkien toimialojen kehitystä.
Kokonaisturvallisuuden klusterin työn lähtökohtana on, että uudet teknologiset ratkaisut arkisiin käyttöihin voivat tulevaisuudessa olla sovellettavia myös koviin turvallisuus tarpeisiin. Siksi tarvitaan jatkuvaa yhteiskehittämistä, jossa myös puolustusteknologian osaajat ovat mukana. Yhteistyö luo potentiaalia yritystoiminnalle, elinvoimaa alueille ja vahvistaa kokonaisturvallisuutta itäisessä
Suomessa koko Suomen eduksi.
Harriet Lonka,
FT, projektipäällikkö,
Pohjois-Savon kokonaisturvallisuuden
klusteri -hanke, Pohjois-Savon liitto
www.pohjois-savo.fi/kokonaisturvallisuus
Pohjois-Savon kokonaisturvallisuuden klusteri on Euroopan unionin rakenne-rahasto-ohjelmasta rahoitettava hankevuosille 2023–2026. Sen tavoitteena on
klusterin toiminnan vakiinnuttaminen alueita parhaiten palvelevalla tavalla.
