- Gsdnordic.fi

Sähkötoimilaitteiden asiantuntija AUMA tukee asiakkaidensa vihreää siirtymää

Venttiileihin sähkötoimilaitteita valmistava AUMA on pysynyt mukana toimialan muutoksissa jo yli 60 vuoden ajan. Tällä hetkellä asiakkaiden tarpeet liittyvät erityisesti vihreään siirtymään ja energiatehokkuuteen.

AUMA on yksi alansa johtavia valmistajia kansainvälisesti, ja sen tuotteita käytetään
esimerkiksi vesihuollon ja vedenkäsittelyn järjestelmissä, voimalaitoksissa, putkistoverkoissa sekä teollisuuslaitoksissa. Yrityksen pitkään jatkuneen menestyksen takana on asiakkaiden muuttuvien tarpeiden ja toimintaympäristön kehityksen tarkka seuraaminen. Tällä hetkellä asiakkaiden vaatimuksia muokkaavat vihreä siirtymä ja vaatimukset tehokkuudesta sekä päästöttömyydestä.

“Koko Suomen energiasektori on muutoksessa. Meidän etumme on, että laitteemme soveltuvat myös uudistuviin prosesseihin sellaisenaan. Laitteemme eivät muutu, mutta kenttä ja sen vaatimat sovellukset kehittyvät”, kertoo AUMA Finland Oy:n toimitusjohtaja Antti Savola.

AUMAn sähkötoimilaitteita onkin käytössä laajasti toimintaympäristöissä, joissa vihreä siirtymä näkyy vahvasti.

“Tästä esimerkkinä ovat esimerkiksi lämpöakut, joissa meidän laitteemme ohjaavat prosessia yhdessä automaatiojärjestelmän kanssa, sekä sähkökattilat. Tärkeitä asiakkuuksia ovat myös datakeskukset, joissa olemme mukana edistämässä hukkalämmön talteenottoa.”

Tehokkuus- ja ympäristövaatimukset näkyvät kuitenkin myös varsinaisen energiasektorin ulkopuolella. AUMA on mukana esimerkiksi, kun teollisuuden prosesseja tehostetaan tai laivateollisuudessa haetaan vähäpäästöisyyttä.

Savola uskoo, että tulevaisuudessa vetysektori nousee merkittäväksi asiakasryhmäksi.

“Ohjaamme jo nyt Baltian kaasulinjan toimintaa ja tiedämme, että laitteemme toimivat yhtä lailla vedylle.”

Ohjaamme jo nyt Baltian kaasulinjan toimintaa ja tiedämme, että laitteemme toimivat yhtä lailla vedylle.

Luotettavuutta pitkillä elinkaarilla ja huollettavuudella

Savola korostaa, että yrityksen asiakkaiden tärkeimpinä tuotteiden valintakriteereinä ovat luotettavuus, kestävyys ja toimivuus.

“Laitteiden tulee olla pitkässä juoksussa kannattavia investointeja. Tuotteillamme on pitkä elinkaari ja säännöllinen huolto takaa sen, että ne myös pysyvät kunnossa.”

Merkittävä osa toimintaa onkin oma huoltopalvelu, joka on sähkötoimilaitteiden osalta Suomen suurin. AUMA hoitaa laitteiden käyttöönoton, vanhojen laitteiden korjaukset sekä huollot. Huoltoja voidaan tehdä sekä asiakkaan luona laitoksella että AUMAn tiloissa.

“Voimme toimia laitteiden toimituksissa ja huolloissa avaimet käteen -periaatteella, emme siis ole pelkkä myyntiorganisaatio. Lisäksi huoltosopimukset räätälöidään aina keskustellen, asiakkaan tarpeiden mukaan.”

Yrityksessä halutaan myös toimia huoltovarmuusajattelun mukaisesti, niin että esimerkiksi korvaavia laitteita on aina saatavilla.

“Erityisesti energiapuolella tämä on todella tärkeää ja näemme sen yhdeksi toimintamme suurista eduista”, Savola summaa.

www.auma.com

 - Gsdnordic.fi