Sanni ja Tommi ratkovat Eleniassa energian puhdasta tulevaisuutta
Asiakkaan sujuva palvelu, sähkönjakelun varmuus, kansallinen huoltovarmuus sekä Elenian verkkoalueen houkuttelevuuspuhtaassa siirtymässä ovat kirkkaat tavoitteet asiakkuus- ja sidosryhmäjohtaja Sanni Haralle ja verkkojohtaja Tommi Lähdeaholle heidän uusissa tehtävissään johtajina. Suunta on heille selvä yhteisessä työssä Elenian energia-ammattilaisten kanssa. ”Vastuullamme on huolehtia kriittisen perusinfran palveluiden luotettavuudesta ja turvallisuudesta”.
Puhdas siirtymä nostaa sähkönjakeluun liittyvien palveluiden luotettavuuden ja
varmuuden energiakysymysten keskiöön. Verkkopalveluyhtiöiden on osattava ennakoida asiakkaiden ja yhteiskunnan tulevaisuuden tarpeita ja suunniteltava
investointejaan vuosikymmeneksi eteenpäin.
Energiamurros merkitsee uusiutuvan sähkön tuotannon kasvua ja koko yhteiskunnan merkittävää sähköistymistä. Sähköverkkopalveluilla on avainrooli ja iso vastuu siitä, että tässä muutoksessa onnistutaan.
Asiakas on ykkönen – aina
Sanni haluaa Elenian kuuntelevan palveluiden kehittämisessä herkällä korvalla asiakkaita ja sidosryhmiä sekä seuraavan tarkkaan yhteiskunnan muutoksia, jotta esiin nousevia palvelu- ja investointitarpeita voidaan ennakoida.
”Koko palveluketju alkaa siitä, että liitämme sähköverkkoomme yhtä lailla kodit, kesämökit ja niiden aurinkopaneelit kuin teollisuuslaitokset sekä tuuli- ja aurinkopuistot. Toimitamme luotettavasti sähköliittymän asiakkaalle sovitussa aikataulussa. Tämän jälkeen palvelumme jatkuu tauotta toimittamalla sähkö asiakkaan käyttöön. Ilman tätä palvelua yhteiskuntamme ei toimi. Asiakkaan kokemus palvelun laadusta ja luotettavuudesta on kaiken perusta”, Sanni korostaa.
Luottamusta palveluidensa laatuun Elenia vahvistaa satsaamalla kehittämiseen. Parhaillaan menossa oleva sähkön mittauksen uudistaminen ja sen mukana asiakkaille asennettavat uudet älykkäät mittarit avaavat pääsyn aiempaa laajempiin palveluihin.
”Reaaliaikaisen sähkön kulutustiedon avulla asiakkaat voivat ymmärtää paremmin kulutusvalintojensa vaikutusta omaan talouteensa. Uudet sähkömittarit mahdollistavat myös esimerkiksi sähkön kuormanohjauksen, jonka avulla sähkönkäyttöä voi ajastaa haluttuun ajankohtaan”, Sanni kertoo.
Sähköisessä Elenia Aina -palvelussa näkee sähkönkulutuksen jopa 5 minuutin jaksoissa ja myös sähkökuormien jakaantumisen vaihekohtaisesti. Lisäksi sähkönkäyttöä, vaikkapa lämminvesivaraajaa ja varaavaa lämmitystä, voi ohjata yölle tai suoraan pörssisähkön mukaan halvimmille tunneille.
”Haluamme auttaa asiakasta sähköisillä palveluillamme käyttämään sähköä fiksusti. Esimerkiksi aurinkosähkölaskuriamme tai sähköauton latauslaskuriamme kannattaa hyödyntää jo hankintaa suunnitellessa. Aurinkolaskuri kertoo minkä kokoinen laitteisto sopisi parhaiten asiakkaan omaan kulutukseen ja millaisia säästöjä siitä tulisi. Sähköauton latauslaskurilla voi tarkastaa riittääkö oman liittymän ja verkon kapasiteetti sähkönkäytön kasvaessa.”
Yli kaksi vuosikymmentä investointeja
Investointien jatkuvuus sähkönjakelun toimitusvarmuuteen on Elenialle sen palveluiden laadun perusta. Elenia on investoinut ikääntyneen sähköverkon uudistamiseen kuluneen vuosikymmenen aikana yli 1,5 miljardia euroa turvatakseen sähkönjakelun varmuuden. Suunnitelmien mukaan investointeja on tulossa 2,4 miljardilla vuoden 2036 loppuun mennessä.
”Olemme nostaneet säävarman verkon osuuden 76 000 kilometrin sähköverkostamme yli 65 prosentin. Tavoitteenamme on nostaa sen osuus 90 prosenttiin vuoden 2036 loppuun mennessä. Samaan aikaan seuraavan vuosikymmenen kuluessa ikääntyvän
sähköverkon uudistukset on sovitettava yhteen puhtaan siirtymän vaatimien verkkoinvestointien kanssa”, Tommi kuvaa kehityksen suuntaa.
Vaikka sähkökatkojen määrä ja kesto kovissakin myrskyissä tai vakavissa lumikuormatilanteissa on saatu pudotettua neljännekseen vuosikymmenen takaisesta, jatkuu erityisesti haja-asutus-alueilla vanhenevan verkon uudistaminen pitkään.
”Usein ajatellaan, että siellähän se sähköverkko vaan on ja tuo sähkön käyttöön. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että meillä on pääosin maaseutuyhtiönä kunnossa pidettävää sähköverkkoa yli 170 metriä asiakasta kohde. Vastaava suhde kaupungeissa voi olla alle 20 metriä asiakasta kohden”, Tommi muistuttaa.
”Palvelumme on joka tapauksessa toimittava luotettavasti ympäri vuorokauden kaikkina vuoden päivinä. Käyttökeskuksemme valvoo sähköverkon tilaa ja toimintaa tauotta. Kumppaneidemme asentajien on oltava valmiina, jos esimerkiksi äärisäät aiheuttavat ongelmia. Meihin pätee sama vaatimus kuin vaikkapa sairaaloihin tai poliisiin. On oltava jatkuvasti valmiina, tapahtuu sitten mitä tahansa – yöllä tai pakkasella.”
■ Elenia on Suomen toiseksi suurin sähköverkkoyhtiö ja suurin energia-alan palveluntuottaja.
■ Elenia palvelee 440 000 asiakasta Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla.
■ Sähköverkkoa Elenialla on 76 000 kilometriä, lähes kaksi kertaa maapallon ympäri
”TERVETULOA SYTYTTÄVÄLLE ALALLE NUORET”
Asiakkuus- ja sidosryhmäjohtaja Sanni Harala ja verkkojohtaja Tommi Lähdeaho
ovat olleet kehittämässä Elenian palveluiden ja toiminnan uudistamista yhtiön toiminnan alusta, vuodesta 2012, lähtien. Alun perin ala veti heidät mukaansa suoraan
opinnoista valmistumisen jälkeen. Lähes parikymmentä vuotta energia-alan kokemusta antaa heille näköalapaikan kannustaa nuoria töihin energia-alalle.
”Alamme tarvitsee jatkuvasti lisää uutta osaamista, muutakin kuin perinteistä sähkövoimatekniikkaa”, he kannustavat.
”Tullessani alalle sähkövoimatekniikan diplomi-insinöörinä valtaosalla koulutus liittyi sähkötekniikkaan. Nyt lähes joka toisella on erilainen koulutustausta. Sähköverkkopalvelut ovat paljon enemmän kuin kaapelia maassa tai ilmassa. Energia-alan ammatteja muovaavat yhä monipuolisemmaksi digitalisaatio, asiakkaitten sähköiset palvelut, verkon rakentamiseen ja hankintaan liittyvät ilmasto- ja ympäristökysymykset sekä koko toiminnan vastuullisuus”, Tommi kuvaa mahdollisuuksia.
”Tarvitsemme myös jatkuvasti parempaa asiakasodotusten ymmärrystä palvelukehitykseen. Yhä tärkeämpää on asiakkaan kuuntelu, vuorovaikutus sekä asiakkaan palvelukokemukseen perustuva uuden luominen”, jatkaa Sanni, joka on taustaltaan metsätalousinsinööri.
”Innostuin energia-alan monipuolisuudesta. Nyt uudessa tehtävässäni asiakkuus- ja sidosryhmäjohtajana teen työtä innostavimmalla vastuualueella. Ratkomme upeiden ammattilaisten kanssa, kuinka vastata asiakkaan ja yhteiskunnan palveluodotuksiin.”

