Kevytbetonista toimivia ratkaisuja moneen hankkeeseen
Karkaistu kevytbetoni on ollut käytössä Suomessa jo noin 90 vuotta, joten se on erittäin koeteltu ja toimivaksi varmistettu materiaali sekä uudis- että korjausrakentamiseen. Pohjois-Euroopan suurin kevytbetonin tuottaja Bauroc AS on pitänyt huolta siitä, että aika ei ole haalistanut kevytbetonin lukuisia etuja nykyajan energiatehokkuus-ja vähähiilisyysvaateisiinkaan liittyen.
Bauroc valmistaa kevytbetonituotteita –harkkoja ja raudoitettuja elementtejä– erilaisiin asunto-, toimitila- ja teollisuusrakentamisen kohteisiin sekä esimerkiksi hoivakotikohteisiin ja julkisen rakentamisen hankkeisiin. Muurattavista harkkotuotteista eniten käytetään yksiaineisia ulkoseinäharkkoja ja nopeasti asennettavia väliseinälaattoja. Seinäelementtejä puolestaan käytetään kokonaisten halliratkaisujen lisäksi myös tiloja jakavina osastoivina seininä ja palomuureina
YKSIAINEINEN, ERISTÄVÄ JA PALONKESTÄVÄ
Karkaistun kevytbetonin pääraaka-aineet ovat hiekka, vesi, sementti, kalkki ja kipsi. Lisäksi valmistuksessa tuotannon leikkausjäte kiertää takaisin raaka-aineeksi ja osin käytetään muitakin kiertotalousmateriaaleja.
”Kevytbetonin valmistusprosessissa materiaali huokoistetaan, jolloin suuri osa, jopa 80% materiaalin tilavuudesta on erikokoisia ilmahuokosia. Suljetuissa huokosissa oleva ilma eristää niin, että materiaalin lämmönjohtavuus on pieni ja ulkoseinät voidaan toteuttaa massiivisena yksiaineisista harkoista. Sama materiaali myös kantaa rakenteellisia kuormia ja on ilmanpitävä”, tuoteasiantuntija Minna Korpi Jämerä Kivitalot Oy:stä kertoo. Jämerä Kivitalot on Bauroc-konserniin kuuluva suomalainen itsenäinen tytäryhtiö.
Kevytbetoniulkoseinä massiivisena on erinomaisesti toimiva rakenneratkaisu tänä päivänäkin, bauroc ECOTERM+ ulkoseinäharkon eristävyys on tuotekehityksen johdosta jopa parempi kuin kevytbetonin takavuosina. Yksiaineisena rakenteella on
useita etuja kosteusteknisen toimivuuden ja vikasietoisuuden kannalta. Kevytbetoni on kiviaineisena myös palamaton materiaali ja bauroc tuotteilla, niin harkoilla kuin elementeilläkin, on hyvä palonkestävyys.

HELPPO RAKENTAA, LAAJENTAA JA KORJATA
Bauroc kevytbetoni on helposti työstettävä kevyt materiaali, joka mahdollistaa tiiviit ja yksinkertaiset rakenteet sekä nopean asennuksen uudis- ja korjausrakentamisessa. Suunnittelijan näkökulmasta karkaistu kevytbetoni on niin muuratuissa rakenteissa kuin elementtirakenteinakin monikäyttöinen.
”Yksiaineisen rakenteen toiminta on yksinkertaista ja varmaa vaihtelevissakin olosuhteissa, joten samat kevytbetoniseinärakenteet sopivat eri tiloihin – toiminnalliseen tilaan, kylmä- ja lämminvarastoon. Yhtenä etuna on kiinnitysten tekeminen. Usein törmään väärinkäsitykseen siitä, että kevytbetoniin olisi vaikea tehdä kiinnityksiä. Oikeasti asia on päin vastoin. Lujakin kiinnittäminen on erittäin helppoa, kun vain käytetään oikeanlaisia kiinnikkeitä”, rakennusarkkitehti Kari
Parikka Lahden Kivikulma Oy:stä kertoo.
”Toinen kevytbetonin hieno ominaisuus on se, että tuotanto- ja varastotiloissa seinäelementti on helppo paikata siististi, jos seinä kolhiintuu esimerkiksi trukkiliikenteessä. Koko elementtiä ei tarvitse vaihtaa, kuten toisissa materiaaleissa
joudutaan tekemään, Parikka muistuttaa.
Parikka tietää, mistä puhuu, sillä hän on suunnitellut kevytbetonirakennuksia jo yli 40 vuotta ja tuntee tuotteiden ominaisuudet läpikotaisin.
”Harkkotuotteisiin liittyen Baurocilla on tarjolla myös valmiita ulkoseinän aukonylityspalkkeja, jotka ovat yhtenäisesti samaa kevytbetonia kuin muu seinärakenne. Tämä on yksinkertaista ja toimivaa suunnittelijallekin”, Jämerä Kivitalot Oy:n yritysmyyjä Kalev Rosenthal täydentää.
KIVIMATERIAALIKSI ALHAISET PÄÄSTÖT
Bauroc tuotteille on olemassa EPD-ympäristöseloste, ja valmistuksen CO2-päästöt ovat kivimateriaaliksi alhaiset – keveyden ansiosta raaka-aineiden tarve on vähäinen. Päästöjä on pudotettu yhä edelleen uusissa tuoteratkaisuissa.
”Olemme tuomassa markkinoille myös uuden Bauroc GREEN kevytbetoniharkon, jonka valmistuksen hiilidioksidipäästöt ovat vain kolmasosa tavalliseen väliseinätuotteeseen
verrattuna. Tähän on päästy käyttämällä sivuvirtamateriaalia korvaamaan neitseellistä sementtiä ja kalkkia”, Korpi kertoo.
Lisätietoja: bauroc.fi
