- Gsdnordic.fi

Valmius- ja suojarakentamisen kokenut osaajayritys hallitsee suojarakentamisen

Anfra Oy on Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa toimiva monipuolisesti palveleva betoni- ja infrarakentaja, jonka keskeisintä osaamista ovat paikallavalettavat betonirakenteet, rakennesuunnittelu sekä infrarakentaminen teollisuuden, yritysten ja julkisen sektorin hankkeisiin. Nykyisellään Anfra rakentaa noin 10 prosenttia Suomen väestönsuojista.

”Meillä on tosi vahva rakennesuunnitteluosaaminen esimerkiksi valmiusrakentamiseen liittyviin kohteisiin, kuten väestönsuojiin, bunkkereihin ja vallihautoihin. Osaamistamme väestönsuojien toteuttamisessa voi hyödyntää muussakin betonirakentamisessa, kuten ammusvarastojen rakentamisessa. Myös sillanrakentamiseen meillä on hyviä ratkaisuja, jotka voisivat kiinnostaa puolustusvoimiakin. Betonirakenteiden lisäksi teemme tarvittavat liittyvät työt kuten maarakennustyöt”, Anfra Oy:n toimitusjohtaja Tomi Puoskari toteaa.

Anfra tekee myös energiamarkkinoille paljon betonirakenteita esimerkiksi sähköasemille.

”Asiakkaat haluavat, että muuntajista tehdään suojattuja. Teemme rakennettaviin muuntajiin paljon suojarakenteita betonista. Samoin jo olemassa oleville asemille teetämme suojarakenteita kriisivalmiutta parantamaan”, Puoskari kertoo.

 - Gsdnordic.fi

Satoja väestönsuojia

”Olemme suunnitelleet ja rakentaneet satoja väestönsuojia vuodesta 2015 lähtien. Niiden yhteydessä olemme joutuneet käsittelemään
paljon pommi- ja räjähdyskuormia. Tämän ansiosta osaaminen ja laskentamallit ovat meillä korkealla tasolla”, Puoskari kertoo.

Anfran osaamista väestönsuojien toteuttamisessa voi hyödyntää muussakin betonirakentamisessa. Samalla tekniikalla on helppo
toteuttaa esimerkiksi vesitiivis sprinkleriallas.

Omalla suomalaisella henkilökunnalla

”Voimme tehdä hankkeet kokonaisvaltaisesti omalla porukalla. Lähtökohtaisesti teemme kaiken omana työnä, mistä on varmasti hyötyä esimerkiksi tietosuojan ja salassapitovaatimusten kannalta. Meillä on asentajia, raudoittajia ja muottikirvesmiehiä palveluksessa yli 70 henkeä. Työntekijämme ovat suomalaisia.”

Anfralla on myös vahva IT-osasto, ja yritys on laittanut paljon paukkuja tietoturvan toteutukseen.

”Toimintamme on myös pitkälti sertifioitua ja ulkopuolinen auditoija käy joka vuosi auditoimassa toimintaamme”, Puoskari toteaa.

Lisätietoja: https://anfra.fi