Hiilidioksidi on arvokas raaka-aine, joka kannattaa hyödyntää muovin valmistukseen
Hiilidioksidi on yhdiste, jolla on syystä huono maine – se on ilmaston lämpenemistä
kiihdyttävä tekijä. Samaan aikaan hiilidioksidi on kuitenkin myös arvokas raaka-aine, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi muovin valmistuksessa.
Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi eli tekninen hiilinielu on ilmastokeskustelun ytimessä juuri nyt. Varastoinnin sijasta hiilidioksidipäästöt kannattaisi kuitenkin kierrättää uusiksi tuotteiksi. Näin voisimme vähentää fossiilisten raaka-aineiden käyttöä esimerkiksi muovin valmistuksessa.
”Sen sijaan, että varastoimme hiilidioksidia esimerkiksi merenpohjan alle, kannattaisi hiilidioksidin sisältämä hiili kierrättää uusiokäyttöön. Näin voisimme vähentää
fossiilisten raaka-aineiden, kuten öljyn kulutusta”, kertoo Fortum Recycling & Wasten
Carbon2x-hankejohtaja Tony Rehn.
Talteen otetun hiilidioksidin hyötykäyttö on ratkaisu, jossa hiilidioksidi sidotaan
tuotteisiin valmistamalla hiilimolekyyleistä esimerkiksi polttoaineita, kemikaaleja
sekä muovia.
Etenkin muovin osalta uudet kestävämmät ratkaisut ovat tarpeellisia, sillä muovin
kulutuksen odotetaan jopa kolminkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä.
Carbon2x-hankkeessa olemme todenneet, että jopa 90 % jätteenpolttolaitoksen
hiilidioksidipäästöistä voitaisiin saada talteen ja hyödyntää.
Muovi on ominaisuuksiltaan verraton mutta ympäristölle ongelmallinen
Muovin ominaisuudet esimerkiksi pakkausmateriaalina ovat verrattomat – se on monipuolinen, kestävä ja kevyt materiaali.
Toisaalta muovi on myös ristiriitainen materiaali; muovin käyttöaste nousee jatkuvasti, vaikka samaan aikaan siitä halutaan päästä eroon. Täysin uusi muovi, eli
ensiömuovi, valmistetaan fossiilisista raaka-aineista kuten öljystä. Ensiömuovilla on
korkea hiilijalanjälki, ja sen käyttö jättää jälkeensä mikromuoveja.

Yleisin tapa tuottaa kestävämpiä muoveja on mekaaninen kierrätys, jonka avulla kerran tuotettu muovi pysyy kierrossa mahdollisimman pitkään. Mekaanisen kierrätyksen haasteena on kuitenkin hitaasti nouseva kierrätysaste – muovia ei kierrätetä tarpeeksi, eikä kaikkia muovilajeja myöskään pystytä kierrättämään mekaanisesti. Mekaaninen kierrätys ei siis yksinään riitä ratkaisemaan muovituotannon haasteita.
Biopohjainen muovi voidaan nähdä yhtenä vaihtoehtona kestävämpien muovien
osalta. Se on teoriassa uusiutuva materiaali, koska sen raaka-aineena käytettävää puuta tai muita eloperäisiä materiaalilähteitä voidaan kasvattaa lisää. Biopohjaisten muovien raaka-aineen saatavuus voi kuitenkin olla haastavaa, sillä metsille on akuutti tarve toimia hiilinieluina, ja uuden metsän kasvattaminen on hidasta.
”Muovin tuotantoon tarvitaan uusia kestäviä ratkaisuja täydentämään kierrätys- ja
biopohjaisia muoveja. Hiilidioksidin hyödyntäminen muovin valmistusaineena on
yksi tällainen ratkaisu. Sillä tulee olemaan keskeinen asema tulevaisuudessa”, Rehn
sanoo.
Uuden veroista muovia hiilidioksidipäästöistä
Fortum Recycling & Wasten vuonna 2022 lanseeraama Carbon2x-hanke pyrkii ottamaan talteen jätteenpoltosta syntyvät hiilidioksidipäästöt ja valmistamaan niistä
muun muassa laadukkaita hiilidioksidipohjaisia muoveja.
”Carbon2x-hankkeessa olemme todenneet, että jopa 90 % jätteenpolttolaitoksen
hiilidioksidipäästöistä voitaisiin saada talteen ja hyödyntää. Tavoitteenamme on valmistaa niin laadukasta hiilidioksidipohjaista muovimateriaalia, että se kelpaa tiukkoja laatuvaatimuksia edellyttäviin sovelluksiin,
kuten elintarvike- ja kosmetiikkapakkauksiin sekä leluihin”, Rehn kertoo.

Hiilidioksidipohjainen muovi on mahdollista myös kierrättää käytön jälkeen joko
mekaanisesti tai polttoprosessin ja hiilidioksidin talteenoton kautta takaisin tuotteiksi. Näin hiili pysyy jatkuvasti kierrossa.
”Kierrätetystä hiilidioksidista valmistetun muovin avulla voimme leikata päästöjämme, vähentää riippuvuutta fossiilisista raaka-aineista, sekä parantaa kierrätysastetta
– ja tehdä kestävää liiketoimintaa.”
